Ravivihje: Vermon T65 30.7.2014

Päivän T65-kierros näyttää ennakkoon selväpiirteiseltä ja voitto-osuus jäänee alhaiseksi.

BW eSports FI €100 welcome

T65-1

4 Millbrooks Adele loisti edellisellä kerralla keulasta ja viimeksi tamma oli hyvä vaikealta lähtöradalta. Kun alla on kaksi 14-aikaa täydellä ja keulajuoksu häämöttää, lyödään Kaisa Toivosen valmennukseen siirtynyt tamma varmaksi. Peliosuuskin on maltillinen (36%)

T65-2

3 Cankus Que on ollut hyvä koko ajan ja on lähtönsä itseoikeutettu suosikki. Peliosuus on iso ja Cankus Que varmistetaan kolmella hevosella. 5 Vind Farming näytti viimeksi Cankus Quen selässä ”ihan miljoonalta”, kun ruuna laukkasi. Nyt juoksusta voi tulla vaativa Cankus Quen rinnalla. 7 Leemark’s Augustilla on hyvä pätkä ja jos se saadaan säästää loppuun, vio viisivuotias ruuna yllättää.

T65-3

5 V.G. Vipori viimeistelee Vermossa ennen viikonvaihteen Kuninkuusravien kovatasoista lähtöä. Vipori oli edellisellä kerralla Porissa todella hyvä ja tuloksena oli Porin rataennätys, joka toki rikkoutunee viikonloppuna. 8 Tuikun Poju otetaan lapulle varmistukseksi, sillä nopea ruuna voi päästä ulkoradaltakin keulaan.

T65-4

Ympäripyöreä lähtö. Suosikki 2 Stone Capes Luca pullasi Riihimäellä, mutta voitti helpon lähdön silti. Nyt vastaavaan ei ole varaa. 8 Enormous Hangover on Vihjetykin suosikki. Nelivuotias oli kaksi kertaa mainio Kyvyt Esiin-lähdöissä ja hankalalta lähtöpaikaltakin hauskanniminen ori nähdään kärkitaistossa.

T65-5

9 Je L’Adore on saanut paremman lähtöpaikan kuin 12 Byebyecya ja se ratkaisee lähdön Je L’Adoren eduksi. Nelivuotias tamma ei pienestä kiertämisestä ole moksiskaan ja tässä Ari Moilasen ajokki rynnii voittoon.

T65-6

6 Toyset on ylivertainen kyky rahasarjoihin. Nelivuotias ori on tehnyt vakuuttavaa jälkeä läpi kauden, ainoa kauneusvirhe on laukka edellisessä startissa Vermossa. Viimeksi Toyset kamppaili ikäluokkalähdössä kuolemanpaikalta vahvasti kakkoseksi.

Vihjetykin vihjerivi:

4 Millbrook Adele

1,3,5,7

5,8

kaikki hevoset

Je L’Adore

Toyset

96 systeemiä eli 9,60 euroa. Vihjetykin vihjerivistä (pelataan T6-pelinä) voi ostaa osuuden täältä http://toto.fi/kutsuporukat?peli=900107177 

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoi