Vetovihje: West Bromwich – ManU 20.10.2014

West Bromwich ja Manchester United kohtaavat maanantai-illan ainoassa Valioliiiga-kamppailussa. Joukkueiden yhteenotot ovat olleet usein runsasmaalisia, joten mekin keskitymme maalimäärään klo 22 alkavassa ottelussa.

BW eSports FI €100 welcome

Molemmat joukkueet ovat suhteellisen hyvässä iskussa, WBA sijalla 15. ja ManU kuudentena. United aloitti kauden vaisusti, mutta peli on hiljalleen alkanut asettua uomiinsa. Neljältä viime kierrokselta on irronnut kolme voittoa ja peräti yksitoista tehtyä maalia.

Kaikki voitot tulivat toki Old Traffordilla, ja vieraissa syksyn ensimäminen voitto on vielä ottamatta. Viimeksikin sarjanousija Leicester voitti 5-3. Neljä vierasottelua ovat tuottaneet kaksi tappiota ja kaksi tasuria.

West Bromwich kärsi sekin tappion edellisessä ottelussaan, kun Liverpool oli kotonaan parempi maalein 2-1. Sitä ennen tuli kuitenkin kolme voittoa putkeen. Kotisaldo on 3-1-1, mutta yksi voitto tuli Liigacupissa vasta rankkareilla. Huomionarvoista on, etät WBA on tehnyt kaikki seitsemän maaliaan kahdessa viime kotiottleussaan.

Viime kaudella vierailija voitti molemmat joukkueiden kohtaamiset. Ensin ManU kompastui kotonaan 1-2-lukemin, mutta WBA hävisi sekin kotiottelunsa 0-3.

VETOVIHJE: Oma pelivalintamme on yli 2,5 maalia. Kolme viimeistä kohtaamista ovat tuottaneet ylipelin, samoin kuin kuusi edellistä WBA:n isännöimistä keskinäisistä. Jälkimmäisissä keskiarvo on ollut peräti 4,5 maalia ottelua kohti.

Sekin kannattaa huomata, kuinka paljon tämän hetken United elää hyökkäyspelistään. Siltä osastolta löytyy maailmanluokan pelaajia, kun taas puolustuspeli tökkii pahasti. ManUlla on alla neljä ottelua, jotka ovat tuottaneet yli 2,5 maalia. Koko kauden peleistä 6/8 ovat tuottaneet ylipelin.

WBA:n edellisistä siis kolme perättäistä ovat tuottaneet ylipelin. Kahdessa viime kotipelissä on tehty yhteensä yhdeksän maalia.

Valintamme on yli 2,5 maalia, josta Pinnacle tarjoaa kertoimen 1,78. Se on markkinoiden ehdotonta kärkeä.

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoi