Vetovihje: Torino – HJK 23.10.2014

HJK:n löylyt eurokentillä saavat jatkoa

HJK:n Eurooppa-liigan kovin haaste on edessä tänään Italiassa, kun joukkue kohtaa lohkovaiheen kolmannessa kamppailussaan vieraissa Torino FC:n. Kotijoukkue sijoittui viime kaudella Serie A:ssa ”vasta” seitsemänneksi, mutta paikka Euroopan kentille aukesi, kun kolmanneksi sijoittunut Napoli voitti Italian cupin.

BW eSports FI €100 welcome

Täksi kaudeksi miehistö on uusiutunut melkoisesti, kun esimerkiksi maalitykki Ciro Immobile vaihtoi maisemaa. Ryhmästä löytyy silti yhä kovia nimiä. Heistä nimekkäin on Italian maajoukkueessakin esiintynyt, Juventuksesta tullut Fabio Quagliarella, joka on paukutellut maaleja Torinon neljässä edellisessä ottelussa. Myös Matteo Darmiania ja Milanista lainalla olevaa Antonio Nocerinoa on nähty maajoukkueessa, ja muutenkin materiaali on illan vierailijaa selvästi laadukkaampi.

Italian liigassa Torinon kausi ei ole käynnistynyt parhaalla mahdollisella tavalla, sillä sijoitus on kahdestoista saldolla 2-3-3. Sunnuntaina joukkue kaatoi kotonaan Udinesen Quagliarellan osumalla 1-0. Maaleja Torino on tehnyt seitsemässä sarjaottelussaan vain viisi, mutta toisaalta omiinkin on mennyt vain seitsemän.

Eurooppa-liigassa Torino on kerännyt neljä pistettä. Belgiasta irtosi Club Brüggen vieraana maaliton tasapeli, mutta kotiavauksessa FC Kööpenhamina kaatui 1-0 – kenenkäs muun kuin Quagliarellan päätöshetkien rankkarimaalilla.

Lohkon nollakerholainen HJK varmisti Veikkausliigan mestaruutensa jo aikoja sitten, vaikka päätöskierroksia vielä pelataan. Viimeisen vierasottelunsa HJK pelasi viikonloppuna Vaasassa, mistä joukkue palasi kotiin vasta sunnuntai-iltana. Maajoukkuepelaajia jätettiin sentään kotiin huilimaan. Italian matkaan mutkia toi Lufthansan lakko, jonka seurauksena HJK joutui aloittamaan Italian matkansa muutamaa tuntia aiottua aiemmin.

Kahdessa aikaisemmassa europelissään HJK on pysynyt ajoittain vastustajien matkassa, mutta rehellisyyden nimissä ero vastustajiin on käynyt selväksi nimenomaan ratkaisupaikoissa. Kahden ottelun maaliero 0-5 kertoo kaiken tarvittavan. Jatkopaikkaa ajatellen helsinkiläiset tarvitsisivat pisteitä jo tästä ottelusta, mutta nyt vastassa on kiipeilyseinä ilman jalansijoja.

Kokoonpanojen suhteen tilanne on se, että Torinolta on hyökkääjä Paolo Barreto ilmeisimmin sivussa tai ainakin vaihtopenkillä. HJK:lta sairastuvalla ovat Roni Porokara ja Rasmus Schüller. Maajoukkueen mukana itseään kolhinut Aristide Bancén tilanne on epävarma, mutta hän on mukana reissussa.

VETOVIHJE: Torino on pelannut vähämaalisia pelejä Serie A:ssa ja on ollut täysin riippuvainen Quagliarellan osumista, mutta tänään onnistumisia voi povata muillekin. Tasoero joukkueiden välillä on niin suuri, että HJK:lta tasapelikin olisi miltei sensaatio.

Me emme siihen kuitenkaan usko, vaan lyömme Torinolle vähintään kahden maalin voittoa Bet1234:n kertoimella 2,08.

Nelonen esittää ottelun pääkanavallaan klo 22 alkaen. Nelonen Pro 2:lla ennakkolähetys käynnistyy jo puolta tuntia aiemmin.

Avaa tästä pelitili Bet1234:lle ja kuittaa samalla 100 euroa ilmaista pelirahaa!

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoi