Vetovihje: Arsenal – ManU 22.11.2014

Kannatteleeko tuttu nimi jälleen tykkimiehiä?

Lauantaina edessä on todella herkullinen taisto kahden suurseuran kesken, vaikka kaksikko ei kärkisijoista taistelekaan. Valioliigan tämän hetken kuutonen Arsenal isännöi seiskaa Manchester Unitedia Emirates Stadiumilla klo 19.30 käynnistyvässä ottelussa.

BW eSports FI €100 welcome

Loukkaantumiset ovat vaivanneet tällä kaudella molempia joukkueita. Arsenalilta lienevät sivussa Koscielny, Ospina, Özil, Debuchy, Diaby ja Gnabry. Paluun tekevät kuitenkin Arteta ja Giroud, ja myös Walcott palannee avaukseen ensi kertaa sitten tammikuun.

ManUlta puuttuvat Rojo, Lindgard, Young ja Blind. Kysymysmerkkejä ovat muun muassa Rafael,  Falcao, Jones, Evans ja Shaw. Sen sijaan Di Maria, De Gea ja Carrick ovat Louis van Gaalin mukaan mukana.

Kumpikin kompastellut

Molempien joukkueiden kuntokäyristä näkee, että poissaoloja on todella ollut. Arsenal kärsi vierastappion Swansealle ennen maaottelutaukoa ja ylsi sitä ennen kotona vain 3-3-tasapeliin Anderlechtin kanssa. Tavallisesti Arsenal on todella kova Emiratesilla, mutta nyt kotivoittoja on alla viimeisistä vain 2/7. Tasureita on toki neljä.

United löi Old Traffordilla jumbojoukkue Crystal Palacen 1-0 ennen paussia, mutta pelasi sitä ennen kolme ottelua ilman voittoa (0-2-1). Vieraissa voitottomia on alla jo kuusi putkeen ja voitollisiakin vain 2/11. Matkalla oma pää on soinut luvattoman usein, eikä oma maalinteko ole oikein sujunut.

Viime kauden kohtaaminen Emiratesilla päättyi maalittomana. Old Traffordilla United oli parempi 1-0-tuloksella.

Sanchez jälleen pahanteossa?

VETOVIHJE: Voittajan veikkaaminen on rehellisesti sanoen hankalaa – tai sen, tuleeko ottelussa yli vai alle 2,5 maalia. Molempien lukuisat poissaolot ja pelin tason heittely eivät näytä selkeää suuntaa mihinkään päin.

Sen sijaan näemme kokeilemisen arvoisena kohteen, jossa Alexis Sanchez onnistuu ottelussa maalinteossa. Samaa peliä kokeilimme menestyksellä kertoimella 2,0 jo Burnley-ottelussa reilut kolme viikkoa sitten. Tuolla kertaa häkkejä syntyi kaksi, ja Arsenalin tähtipelaajan maalivire onkin kova.

Maaottelutauolla Sanchez paukutti maalit niin Venezuelaa kuin Uruguaytakin vastaan. Sitä ennen hän osui viidessä tykkimiesten kuudesta ottelusta. Kokonaismaalimäärä kahdeksassa viime pelissä on hulppea yhdeksän.

Sanchez sitä paitsi viihtyy hyvin kotona Emiratesilla, missä hän on tehnyt maaleja kuudesta viime kotiotteluista viidessä. ManU kärsii merkittävistä puolustuksen poissaoloista ja on päästänyt omiin 12 maalia viidessä viime matkapelissään.

Bwin eroaa edukseen kovalla kertoimellaan 2,75 Sanchezin maalista, eikä esimerkiksi Betwayn 2,00 kestä mitenkään vertailua.

Ellet omista pelitiliä Bwinillä, voit avata sellaisen tästä!

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoi