Vetovihje: Arsenal – Aston Villa 30.5.2015

Tykkimiehille tarjolla toinen peräkkäinen cup-titteli

Viime kaudella Arsenal voitti FA-cupin ja pääsi pitkästä aikaa tittelin makuun. Tänään joukkue on jälleen loppuottelussa Wembleyllä, kun vastaan asettuu Aston Villa. Nappaako Arsenal toisen cup-kannun putkeen, vai onnistuuko The Lions yllättämään ja nappaamaan FA-cupin voiton kahdeksatta kertaa?

Listasimme finaalin parhaat erikoistarjoukset eri vedonvälittäjille. Näet ne täältä!

BW eSports FI €100 welcome

Arsenal ei ollut voittanut mitään sitten vuoden 2005 ennen viime kevään cup-finaalia Hullia vastaan. Tykkimiehet lähtivät otteluun selvänä suosikkina, kun voittokerroin oli vain luokkaa 1,50. Hull kuitenkin yllätti ja johti kahdeksannella peliminuutilla jo kahdella maalilla. Kaikki näytti tutusti siltä, että Arsenal ei veny taaskaan tiukassa paikassa. Lopulta Cazorlan ja Koscielnyn maalit kuitenkin auttoivat jatkoajalle, jolla Ramsey iski ratkaisuosuman.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että kertoimet ovat miltei identtiset viime vuoteen nähden. Nyt Arsenalin voitto varsinaisella peliajalla tuottaa palautuksen parhaimmillaan kertoimella 1,57.

Paineet ovat tietysti aina suosikin niskassa, mutta eivät enää ehkä niin isot kuin viime vuonna pitkän kuivan kauden jälkeen. Arsenal on pelannut hyvän kauden, joka tuotti kolmossijan Valioliigassa ja suoran paikan Mestarien liigaan. Jälkimmäinen oli helpotus, koska parilla viime kaudella Gunners on joutunut karsimaan Mestarien liigaan pääsystä. Lontoolaiset hävisivät vain yhden 15 viimeisestä ottelustaan (11-3-1).

Villa säilyi nipin napin

Aston Villa sitä vastoin pysyi Valioliigassa pienimmillä mahdollisilla marginaaleilla. Joukkue sijoittui 17:nneksi ja oli siten heikoin säilyneistä. Villa hävisi kahden päätöskierroksen ottelunsa lukemin 6-1 ja 0-1, ja muualla kuin Villa Parkilla peli on tökkinyt. Huhtikuun Spurs-voitto White Hart Lanella oli toki yllätys, mutta muuten tappioita on tullut yhdeksän yhteentoista viime vieraspeliin. Näissä joukkue on vieläpä jäänyt kuudesti nollille.

Arsenalia vastaan Villalla ei ole kulkenut lainkaan hyvin. Kotona Arsenal voitti 5-0 ja vieraissa 3-0.

Terveystilanne on sellainen, että Arsenalilta on sivussa vain Welbeck. Aston Villalta ovat poissa Clark, Herd, Kozák, Steern ja todennäköisesti myös Given ja Richardson.

Yli kolminkertainen palautus

Aston Villa kärsi päätöskierroksella 0-1-tappion varmalle putoajalle Burnleylle. Myös murskatappio Southamptonille oli surkea suoritus. Kaikki puoltaa siis Arsenalin voittoa finaalissa, ja vuoden takaisen finaalin kramppi tuskin toistuu. Arsenal päätti Valioliiga-kautensa tyylikkäästi 4-1-kotivoitolla West Bromwichista.

Pelivalintamme on Arsenalin yli 2,5 maalia Unibetin kertoimella 3,05. Se on markkinoiden paras, ja vertailun vuoksi esimerkiksi Redbet antaa samasta kohteesta vain 2,74.

Arsenal voitti siis Villan yhteismaalein 8-0 ja on tehnyt yli 2,5 maalia neljästi 12 viime pelissään – joka kolmannessa pelissä siis. Nyt vastassa on vieläpä heikko Villa, joka on päästänyt omiin yhdeksän maalia kahdessa viime vieraspelissään. Kiintoisaa sekin, että Arsenal on hävinnyt vain kolme kertaa 33 viime ottelussaan Aston Villaa vastaan.

Varovaisemmille on tarjolla Arsenal yli 1,5 maalia kertoimella 1,67, mutta oma valintamme on Arsenal yli 2,5 maalia kertoimella 3,05.

Avaa pelitili Unibetille ja kuittaa 100+10 euron tervetuliaisbonus!

Vetovihje: Arsenal tekee yli 2,5 maalia
Kerroin: 3,05
Peliyhtiö: Unibet (100+10 euron bonus)
Kohde sulkeutuu: Lauantai 30.5. klo 19.30
TV/stream:
Bet1234, Unibet

 

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoi