Vetovihje: HIFK – IFK Mariehamn 28.6.2015

Kotoisessa Veikkausliigassa otellaan sunnuntai-iltana kaksi kamppailua. Pääkaupungissa yhteen iskevät IFK:t Helsingistä ja Maarianhaminasta.

BW eSports FI €100 welcome

HIFK taisteli tiensä pääsarjaan viime kauden päätteeksi, kun se nousi hurjalla kirillä KTP:n ohi suoran nousijan paikalle. Tämän kauden alkupuolisko on ollut mainio, ja nyt sarjatulokas pitää hallussaan seitsemättä sijaa. Pisteitä on 18 ja pelattuja otteluita 14.

Kotonaan Sonera Stadiumilla HIFK ei ole taipunut vielä yhteenkään tappioon. Kuudesta siellä pelaamastaan ottelusta joukkue on voittanut kaksi ja pelannut neljä tasan. Sonera Stadium on ollut äärimmäisen hankala paikka vierailla ylipäänsä, sillä myöskään HJK ei ole kärsinyt vielä kotitappiota. Helsinkiläisjoukkueiden kaikkiaan 16 kotiottelusta kymmenen on päättynyt kotivoittoon ja kuusi tasapeliin. Myös IFK Mariehamn kärsi kauden toistaiseksi ainoan vierastappionsa nimenomaan Sonera Stadiumilla – tuolloin HJK:lle.

Viikolla HIFK haki makean voiton Vaasasta. Nopea ja liikkuva hyökkäyspeli oli yksi avaimista lukemiin 0-2-päättyneessä ottelussa. Viime viikolla HIFK vahvisti ryhmäänsä Kastriot Kastratilla, joka oli kevätkauden ilman sopimusta loukkaannuttuaan Liigacupin ottelussa Ahvenanmaalla talvella. Kastrat iski VPS:ää vastaan helsinkiläisten toisen maalin.

Kokoonpanojen suhteen tilanne on sellainen, että isännät saavat viime pelistä poissaolleet Jukka Halmeen ja Ville Taulon mukaan kokoonpanoon.

Vierailla poissaoloja

IFK Mariehamn matkasi Helsinkiin lauantaina iltalaivalla. ”Grönvittin” vierassaldo 3-3-1 on sarjan toiseksi paras (RoPSin jälkeen). Viime kierroksilla tulostrendi on ollut kuitenkin hiukan laskusuunnassa, sillä kolme edellistä ottelua ovat tuottaneet vain kaksi tasuria (2-3-kotitappio KuPSille, 1-1-tasuri Lahdessa ja viimeksi 1-1-kotitasuri SJK:n kanssa).

Tulosten takana näkyvät loukkaantumiset, sillä Pekka Lyyskin ryhmästä ovat sivussa Aleksei Kangaskolkka, Tommy Wirtanen, Diego Assis, Albin Granlund ja Petteri Forsell. Sen sijaan Josef Ibrahim ja Bobbie Friberg de Cruz sekä Amos Ekhalie ovat jälleen käytettävissä.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen Maarianhaminassa päättyi 1-1. Tänäänkin tasapeli voi olla hyvin lähellä, mutta ainakin vierasvoiton jätämme tyystin pois laskuista. HIFK:n vahvat kotiesitykset, vieraiden laskusuhdanne sekä loukkaantumiset kallistavat vaakakuppia isännille.

Pelivalintamme onkin HIFK draw no bet Unibetin kertoimella 1,88. Kyseessä on markkinoiden paras kerroin. Veto osuu, jos HIFK voittaa. Tasapelin toteutuessa panos palautuu.

Avaa tästä pelitili Unibetille ja lunasta 100+10 euron bonus!

Vetovihje: HIFK draw no bet
Kerroin: 1,88
Peliyhtiö: Unibet (100+10 euron bonus)
Kohde sulkeutuu: Sunnuntai 28.6. klo 18.30
TV / stream:  IS Extra

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoi