Vetovihje: Colorado – Minnesota 8.10.2015

Colorado Avanlanche alkaa saada asioita järjestykseen, kun taas Minnesota Wildilla on käsillä ratkaisujen kausi. Kumpi on parempi sesongin avauksessa?

BW eSports FI €100 welcome

Colorado Avalanchella on ollut vaikeaa viime kausina. Joukkue on pitkään panostanut nuoriin lahjakkuuksiin, mutta hiljalleen joukkue näyttää kypsyvän, kun nuoret pelaajat ovat kasvaneet ja kehittyneet.

Lisäksi Avalanche vahvisti kesällä puolustustaan, joka ei viime kaudella pitänyt. Alakertaa tiivistämään hankittiin muun muassa Francois Beuachemin ja Nikita Zadorov.

Harjoituskausi ei ole ollut paras mahdollinen. Joukkue teki vain yhden maalin viidessä viimeisessä harjoituspelissään. Viisi tappiota putkeen ei sinänsä lupaa hyvää.

Wildilla lupaava saldo

Avauskierroksella Colorado kohtaa Minnesota Wildin, jolle alkava kausi on viimeinen nykyisellä joukkuerungolla. Nyt menestystä siis olisi tultava ennen uudelleenrakennusta, koska esimerkiksi Ryan Suterin ja Zach Parisén urat ovat kääntyneet iltaruskoa kohti. Joukkue ei myöskään ole mainittavasti vahvistunut kesällä, vaikka Mike Reilly onkin lahjakas pakki.

Pudotuspeleihin Wild on kuitenkin vahvasti tyrkyllä, ja harjoituskausikin näytti lupaavalta. Neljä voittoa viidestä viime harjoituspelistä on loistosaldo. Kahdessa päätöspelissään joukkue paukutti vieläpä 14 maalia.

Kaikkeen tähän perustuen Wildin vieraskerroin on mielestämme liian korkea. Wildin historia Coloradon vieraana on hyvä, sillä alla on kolme voittoa. Tartumme siis Unibetin kertoimeen 2,45 vierasvoitosta.

Avaa tästä pelitili Unibetille ja lunasta 100+10 euron bonus!

Vetovihje: 1×2 kakkonen, Minnesota voittaa
Kerroin: 2,45
Peliyhtiö: Unibet (100+10 euron bonus)
Kohde sulkeutuu: Perjantain vastainen yö klo 04.00
TV / stream:  Viaplay

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoi