Vetovihje: Tappara – Kärpät 11.4.2016

Menestyksen nälkä vs. voittamisen rutiini

Tapparalla on mahdollisuus varmistaa finaalipaikkansa tänä iltana Hakametsässä. Onnistuuko joukkue kampeamaan hallitsevan mestarin pronssiotteluun?

BW eSports FI €100 welcome

Tappara onnistui hakemaan Oulusta lauantaina jo sarjan toisen vierasvoittonsa ja johtaa nyt voitoin 3-2. Viidestä kohtaamisesta siis kolme on päättynyt vierasjoukkueen voittoon. Kolme ensimmäistä kamppailua miteltiin voittajan eduksi selvin maalimarginaalein (Tapparalle 1-3 ja 4-1, Kärpille 4-1), mutta kaksi viime kohtaamista ovat venyneet jatkoeriin (2-3 Kärpille, 3-4 Tapparalle).

Lauantaina ratkaisun iski Tapparan Henrik Haapala, vaikka muuten kirvesrintojen näkyvin nimi on ollut Patrik Laine viidellä osumallaan. Viime peliin sairastuvalta palannut Kristian Kuusela otti heti ison roolin, ja tänään rosteriin palaa vieläpä Stephen Dixon kolmen ottelun pelikiellostaan.

Kärppien ohkainen alakerta koki lauantaina jälleen yhden takaiskun, kun Arto Laatikainen joutui jäämään sivuun. Tänään hän lienee kuitenkin jälleen mukana menossa.

Tänäänkin jatkoeriin?

Vedonlyönnillisesti mittelö ei ole helppo pala, sillä sarjan marginaalit ovat pienet ja käänteet arvaamattomia. Mikään ihme ei olisi, mikäli ratkaisua haettaisiin tänäänkin jatkoilta.

Sarja on osoittanut, että kummallakaan joukkueella ei ole varsinaista kotietua puolellaan, vaan vierailijatkin onnistuvat aika ajoin ryöstöretkissään. Tappara haluaa kuitenkin katkaista sarjan tänään ja maksaa kalavelat edelliskeväiden katkerista finaalitappioista. Oululaisilla riittää voittamisen rutiinia, mutta toisaalta illan isännillä piisaa nälkää enemmän kuin vierailla.

Tappara on sitä paitsi ollut sarjassa kokonaisuutena aavistuksen paremmin niskan päällä. Tasapelin mahdollisuus on silti huomattava, joten pelivalintamme on Tappara +0 (asian handicap) Pinnaclen kertoimella 1,76. Jatkoille mentäessä panos siis palautuu.

Avaa pelitili Pinnaclelle ja nappaa markkinatoppi itsellesi!

Vetovihje: Tappara +0 (asian handicap)
Kerroin: 1,76
Peliyhtiö: Pinnacle
Kohde sulkeutuu: Maanantai 11.4. klo 18.30
TV / stream:  Nelonen Pro, Ruutu-palvelu