Vetovihje: Napoli – Inter 2.12.2016

Serie A:n seitsemäs Napoli ja kahdeksas Inter vastakkain. Tänään kaksikko iskee yhteen Stadio San Paololla.

BW eSports FI €100 welcome

Italialaisista suurseuroista kumpikin on ollut pettymys.

Napoli jäi viimeksi 1-1-tasapeliin kotona Sassuolon tasoitettua ottelun loppuhetkillä, ja pettymys oli nähtävissä pelaajien kasvoilta. Sarjataulukossa tilanne ei ole kuitenkaan aivan toivoton, sillä kakkoseen Romaan on neljä pistettä matkaa.

Myös Napolin ja Interin ero on neljä pinnaa. Interiin kohdistuu aina isot odotukset, mutta syyskausi on mennyt joka tapauksessa jossain määrin penkin alle.

Napolilta on tänään sivussa on Dries Mertens pelikieltonsa takia.

Napoli pykälää parempi

Me uskomme Napolin otteiden vielä kehittyvän ja joukkueen yltävän jopa Mestarien liigaan oikeuttaville paikoille. Napolin esitys viimeksi oli hyvä, ja lopun takaiskussa oli epäonnea mukana. Kotonaan Napoli on kuitenkin yleensä vahva Italiassa ja Euroopassakin. Pistemenetyksiä tulee harvoin.

Inter sai lentävän lähdön Fiorentinaa vastaan viimeksi kotonaan. Joukkue johti 19 minuutin jälkeen jo 3-0, ja lopputulokseksi kirjattiin lopulta 4-2. Vierasaldo on kuitenkin surkea, sillä San Siron ulkopuolella on tullut kuusi tappiota peräkkäin.

Me lyömmekin kupongille Napolin voiton Unibetin kertoimella 1,80.

Avaa pelitili Unibetille ja lunasta 100+10 euron bonus!

Vetovihje: 1×2 ykkönen, Napoli voittaa
Kerroin: 1,80
Peliyhtiö: Unibet (100+10 euron bonus)
Kohde sulkeutuu: Perjantai 2.12. klo 21.45
TV / stream:  Bet1234Unibet