Vetovihje: HPK – JYP 24.3.2017

HPK ja JYP kohtaavat puolivälierien kakkososassa Hämeenlinnassa. Avausvääntö venyi jatkoille, ja taistelu välieräpaikasta jatkunee tänäänkin tasaisena – ja vähämaalisena.

BW eSports FI €100 welcome

Keskiviikon avauskohtaamisessa Hippoksella HPK oli kaksikosta valmiimpi, ja JYPin traktori käynnistyi yskähdellen. Kerho johti parhaimmillaan jo kahdella maalilla, ja voitto oli vahvasti matkaamassa Hämeenlinnaan.

JYP ei siis johtanut ottelua kertaakaan pelin oltua käynnissä, koska taisto päättyi vasta voittomaaliin jatkoerässä. Kerhon kannalta ratkaisussa oli hyvää vain se, ettei lisäaikaa ehditty pelata kovin pitkään, koska jatkoerätappiot ovat henkisesti aina kuluttavia.

Tänään paineet ovat joka tapauksessa HPK:lla, koska kolmospeli on edessä tästä ottelusta jo alle vuorokauden päästä lauantaina. Jos JYP tänään voittaa, se saa marssivaihteen päälle, jolloin huominen reissu Jyväskylään on Kerholle kahden tappion jälkeen henkisesti melkeinpä tekemätön paikka.

Vähämaalista luvassa?

HPK:n ja JYPin väliset väännöt ovat olleet pitkään vähämaalisia. Tällä kaudella kaksikon kaikki viisi kohtaamista ovat tuottaneet varsinaisella peliajalla enintään neljä maalia. Jos mukaan lasketaan myös viime kauden kolme päätösmittelöä, alle viiden maalin otteluita on peräti kahdeksan peräkkäistä. Näistä viisi ovat tuottaneet enintään neljä maalia.

Molemmat haluavat pelata keskustan tarkasti, koska virheisiin ei ole nyt varaa. Toisaalta maalivahdit ovat luotettavia molemmissa päissä.

HPK kärsii tehottomuudesta, mutta toisaalta se päästää kotonaan äärimmäisen vähän maaleja. Runkosarjassa Kerho päästi 30 kotiottelussaan kerran viisi maalia, kerran neljä maalia (jos rankkarit lasketaan), kolmesti kolme maalia ja peräti 25 kertaa 0-2 maalia. Oma pää siis pitää.

Maaliodotusarvot ovat siis matalat. Pelivalintamme onkin alle 4,5 maalia Unibetin kertoimella 1,71.

Avaa pelitili Unibetille ja nappaa 100+10 euron bonus!

Vetovihje: Alle 4,5 maalia
Kerroin: 1,71
Peliyhtiö: Unibet (100+10 euron bonus)
Kohde sulkeutuu: Perjantai 24.3. klo 18.30
TV / stream:  Nelonen Pro ja Ruutu-palvelu