Vetovihje: Ranska – Belgia 10.7.2018

Ranskan ja Belgian esitykset näissä kisoissa ovat olleet niin mallikkaita, että molempia pitää ihailla. Melkeinpä olisi toivonut, että tässä olisi ollut finaalikaksikko. Tänään yhteen iskee nimittäin kaksi yhdentoista maailmanluokan pelaajan pakettia.

BW eSports FI €100 welcome

Ranska ei joutunut venymään parhaimpaansa alkulohkossa, mutta eteni silti jatkoon ilman ongelmia. Argentiina kaatui 4-3-lukemin neljännesvälierässäottelussa, joka oli ehkä koko turnauksen viihdyttävin. Viimeksi Uruguay sai nöyrtyä maalein 2-0.

Myös Belgia on pelannut mainiosti. Lohkovaihe oli läpihuutojuttu, ja vaikka neljännesvälierä Japania vastaan vaati nousun kahden maalin takaa 3-2-voittoon, seuraavassa pelissä Brasilia kaatui ilman jatkoaikoja. Viimeistään tuo ottelu osoitti Belgian tason.

Vaikka panoksena on illalla finaalipaikka ja molempien joukkueiden on toteutettava myös pitävää puolustussuunnitelmaa, me odotamme huipputason nimimiehiltä maaleja. Antoine Griezmann, Kylian Mbappé ja Eden Hazard eivät ole ainoat maalintekoon kykenevät pelaajat. Heitä löytyy kentältä monia muitakin.

Kohde: Ranska – Belgia
Aika: ti 10.7.2018 klo 21
Kohde: molemmat onnistuvat maalinteossa
Kerroin: 1,77
Bookkeri: ComeOn!