Vetovihje: Belgia – Englanti 14.7.2018

Belgian ja Englannin puristus riitti välierään asti, joten tänään molemmilla on tyytyminen häviäjien finaaliin. Tunnelmat ovat kaksijakoiset, sillä tappio vielä painaa, mutta toisaalta potissa on MM-kolmossija.

BW eSports FI €100 welcome

Belgia taipui Ranskalle 0-1-lukemin tiistaina – ja oikeutetusti. Tämä saattoi olla Belgian kultaisen sukupolven viimeinen mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus.

Englanti puolestaan on jo pitkään rämpinyt arvokisoissa. Keskiviikkona voitto oli jo jonkin aikaa näpeissä, mutta Kroatian tasoituksen jälkeen kolmen leijonan ryhmä jäi alakynteen.

Englannilla ei ole sikäli hätää, että joukkueen potentiaali kantaa tuleviin arvokisoihin asti. Tämä ottelu tulee eteen kuitenkin nopeasti, sillä keskiviikkona jatkoille venynyt ottelu Kroatiaa vastaan tuotti henkisesti raskaan tappion. Lisäksi Englannilla on ollut kaksi 120 minuutin peliä pudotuspelivaiheessa, mikä taatusti painaa pohkeissa, kun pelataan näin tiiviillä tahdilla.

Belgia on saanut huilata jo tiistailta, eikä sen välierä ollut mentaalisesti yhtä musertava. Lisäksi Belgia voitti alkulohkon keskinäisen väännön 1-0, vaikka joidenkin mielestä Englanti jopa hävisi tahallaan välttääkseen hankalamman pudotuspelikaavion. Juuri otteluohjelmaan peilaten joukkueiden välinen tasoero vaikuttaakin ilmeiseltä, sillä Englannin ohjelma on ollut huomattavasti helpompi. Belgia joutui kampeamaan tieltään puolivälierässä esimerkiksi Brasilian 2-1.

Emme siis usko, että ”jalkapallo palaa kotiin” vielä pronssiottelussakaan, vaikka ratkaisua jouduttaisiin hakemaan jatkoilta. Siispä Belgiaa lapulle tasoituksella.

Kohde: Belgia – Englanti
Aika: la 14.7.2018 klo 17
Kohde: Belgia +0,25
Kerroin: 1,99
Bookkeri: ComeOn!