Suomi ja Kanada kohtaavat finaalissa

MM-kisojen finaalissa edelliskerralta tuttu taistelupari.

BW eSports FI €100 welcome

Suomi ja Kanada kohtasivat loppuottelussa myös kaksi vuotta sitten, mutta Kanadan meno oli tuolloin alkusarjassa huomattavasti vakuuttavampaa. Nyt vaahteranlehtipaidat etenivät jatkopeleihin nipin napin muiden avustuksella.

Leijonat on näissä kisoissa pelannut loistavasti yhteen kollektiivina, vaikka ryhmä onkin varsin nimetön. Hannes Björninen iski ratkaisun Saksaa vastaan välierissä, ja Lundell-Pakarinen-Ruotsalainen -trio on tehnyt jo 12 maalia turnauksessa. Saapa nähdä, kenen vuoro on onnistua finaalissa.

Finaali on käytännössä tasabookki, vaikka Suomi on ollut todella vahva läpi turnauksen. Ainoa tappio toistaiseksi tuli rankkareilla Kazakstanille. Puolustuspeli on toiminut erinomaisesti, sillä alkulohkossa omissa soi vain kymmenen kertaa ja jatkopeleissäkin vain kerran – sekin vastustajan pelatessa ylivoimaa.

Kanada lähti pudotuspeleihin altavastaajana, joten Venäjän ja Yhdysvaltojen pudottamisia voi pitää yllätyksinä. Paljon on kiinni siitä, miten Mangiapane-Henrique-Brown -kolmikolla peli kulkee, mutta Leijonien peli kokonaisuutena on ollut tasokkaampaa.

Siksi valintamme on Suomi moneyline-kohteessa Unibetin kertoimella 2,00.

Jääkiekko, MM-kisat

Suomi – Kanada

Moneyline, Suomi voittaa Unibetin kertoimella 2,00.

Kohde sulkeutuu la 6.6. kello 20.15.