Vetovihje: FC Krasnodar – HJK 20.8.215

HJK kohtaa Eurooppa-liigan viimeisellä karsintakierroksella venäläisen FK Krasnodarin. Avausosasta on tulossa helsinkiläisille hankala.

BW eSports FI €100 welcome

Krasnodar sijaitsee Kaukasian pohjoisosassa lähellä Mustaamerta, joten matka oli pitkä – linnuntietä noin 2000 kilometriä. HJK:ta kuitenkin helpotti siirtymätaipaleella oma charter-kone.

Niin valitettavaa kuin se onkin, HJK:n etsikkoaika taisi olla ja mennä Mestarien liigan karsintojen Astana-otteluissa. Kazakstanilaisjoukkue onnistui kuitenkin murskaamaan helsinkiläisten haaveet viime hetkien katkeralla voitto-osumallaan. Pettymystä ei varmasti ole vielä unohdettu helsinkiläisleirissä, sillä niin lähellä jatkoonpääsy oli.

Tämä näkyi myös HJK:n edellisessä ottelussa. Lauantaina Klubi nimittäin pelasi Suomen Cupin välierän IFK Mariehamnin vieraana, ja isännät voittivat ottelun rökälelukemin 5-1. Toki HJK lepuutti osaa ykkösmiehistään, mutta tulos oli silti surkea. Veikkausliigassa HJK on yhä kärjessä, mutta RoPS huohottaa niskaan vain pisteen päässä.

Joukkue on vieläpä elänyt viime aikoina suuresti ja kärsinyt loukkaantumisista. Demba Savage ja Nikolai Alho eivät ole pelikunnossa, eikä Juhani Ojalalla ole pelilupaa. Maisemaa ovat vaihtaneet Mike Havenaar ja Valtteri Moren.

Unibet näyttää ottelun suorana ja suomeksi selostettuna. Lue tästä miten!

Selvä kotivoitto?

Krasnodar ei ole ehkä venäläisfutiksen ykkösedustaja, mutta europelit eivät ole sillekään vieraita. Viime kaudella seura sijoittui HJK:n tapaan Eurooppa-liigan lohkovaiheessa kolmanneksi. Venäjän liigassa joukkue sijoittui viime kaudella kolmossijalle.

Nyt Krasnodarin sijoitus on viiden kierroksen jälkeen kuudes saldolla 2-2-1. Maaliero on 4-2, joten kotiliigassaan joukkue on pelannut vähämaalisia otteluita. Viimeksi Krasnodar haki makean voiton vieraista, kun Zenit kaatui Pietarissa 0-2. Käynnissä olevissa Eurooppa-liigan karsinnoissa Krasnodar selätti kolmoskierroksella Slovan Bratislavan yhteismaalein 5-3 (kotona 2-0, vieraissa 3-3).

HJK on osoittanut kykenevänsä haastamaan isotkin seurat eurokentillä, mutta toisaalta Krasnodarin 35 miljoonan euron budjetti on massiivinen helsinkiläisiin verrattuna. Lisäksi Krasnodarin puolustus vaikuttaa pitävältä, kun taas HJK:n ote taas on herpaantunut viime aikoina useaan kertaan. Ei olisi yllätys, jos Krasnodar olisi Slovan-otteluiden tapaan kotonaan vahvempi, ja vieraissa olisi tasaisempaa.

Pelivalintamme on Krasnodarin voitto lukemin 2-0 tai 3-0. Ensinmainitusta Unibet antaa kertoimen 5,75 ja jälkimmäisestä 6,50.

Unibet näyttää ottelun suorana ja suomeksi selostettuna. Lue tästä miten!

Vetovihje: Krasnodar voittaa 2-0 tai 3-0
Kerroin: 5,75 ja 6,50
Peliyhtiö: Unibet (100+10 euron bonus)
Kohde sulkeutuu: Torstai 20.8. klo 20.00
TV / stream:  UnibetTV (yksinoikeudella)

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoi