Vetovihje: Liettua – Englanti 12.10.2015

E-lohkon viimeisiä EM-karsintamatseja viedään. Liettuan ja Englannin välinen kamppailu on sinänsä merkityksetön, mutta vieraat halunnevat päättää karsinnat silti voitolla.

BW eSports FI €100 welcome

Kymmenen pistettä yhdeksästä ottelusta. Se on suunnilleen odotettu saldo Liettualta. Lohkon kärkisijat ovat kuitenkin Englannin ja Sveitsin heiniä.

Playoffiin oikeuttavaan kolmossijaan (Slovenia) on eroa vain kolme pistettä, mutta koska Liettuan maaliero on kaksikosta heikompi, teoreettisiakaan mahdollisuuksia ei enää ole.

Voitot tulivat odotetusti San Marinosta ja kolmas kotona Viroa vastaan. Kovempia vastustajia vastaan ei jäänyt sanan sijaa. Englanti ja Sveitsi tuottivat isoimmat tappiot 0-4-lukemin.

Englannilla puhdas saldo

Englanti lohkokärkenä ei yllätä ketään. Vain Sveitsi kykeni parhaimpina hetkinään uhkaamaan Roy Hodgsonin joukkuetta. Mutta että näin selvä dominanssi – se on hiukan yllättänyt. Alla on pelkkiä voittoja käsittämättömällä maalierolla 28-3. Tehtyjen maalien keskiarvo on melkein kolme per peli. Omissa on soinut vain joka kolmannessa.

Toki yksitoista maalia plussaa San Marinoa vastaan, mutta onpa joukossa kaksi Sveitsi-otteluakin. Vain alppimaata ja Viroa vastaan Englanti ei ole voittanut vieraissa vähintään kahden maalin erolla.

Englanti kierrättää miehistöään isosti. Wayne Rooney, Michael Carrick, Joe Hart, Gary Cahill ja James Milner saavat huilia. Se pudottaa taitotasoa merkittävästi, mutta toisaalta paikkopelaajat haluavat esittää parastaan. Kolmen leijonan ryhmässä kilpailu pelipaikoista on äärimmäisen kovaa. Hodgson totesi hiljattain, että tämä on joillekin pelaajille viimeinen mahdollinen näytönpaikka.

Siksi uskomme Englannin painavan täydellä höyryllä voiton myös päätösottelustaan. Pelivalintamme on Englanti -1,5 maalia (asian handicap) ComeOnin kertoimella 2,16.

Avaa tästä pelitili ComeOnille ja lunasta hurja 300 euron bonus!

Vetovihje: Englanti -1,5 maalia (asian handicap)
Kerroin: 2,16
Peliyhtiö: ComeOn! (300 euron bonus)
Kohde sulkeutuu: Maanantai 12.10. klo 21.45
TV / stream:  Ottelua ei esitetä Suomessa

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoi