Vetovihje: Kärpät – Ilves 3.12.2015

Kärpät ja Ilves ottavat yhteen kolmatta kertaa tällä kaudella. Edelliset yhteenotot ovat menneet oululaisille, ja siihen uskomme nytkin.

BW eSports FI €100 welcome

Molempien joukkueiden marraskuun loppu meni penkin alle, sillä kummallakin on viidestä edellisestä ottelusta vain yksi voitto. Maalinteossa Ilves on ollut silti parempi, sillä Kärpät on jäänyt viidessä viime ottelussaan peräti kolmesti nollille.

Viikonlopulta Ilveksellä on alla vierastappiot KalPalle (2-1) ja JYPille (3-2). Kärpät kaatoi Bluesin kotonaan lauantaina 5-2, mutta tiistain CHL-ottelussa espoolaisia vastaan Kärpät jäi nollille.

Molemmat seurat ovat joutuneet hankkimaan lainapelaajia korvaamaan loukkaantumisista johtuvia poissaoloja. Näistä merkittävin lienee Kärppien maalille asettuva Pelicans-vahti Sami Rajaniemi. Kärppien mielenkiintoisin nimi taas on Bluesin jättänyt Kim Hirschovits.

Kärpät ollut niskan päällä

Vedonlyönnin kertoimista päätellen ottelu on selvästi isäntien heiniä. Esimerkiksi Veikkauksen kertoimet otteluun ovat 1,36-5,30-6,20. Muualta etenkin kotivoitolle saa selvästi parempia kertoimia.

Myös oma vaakakuppimme painuu oululaisten puolelle, tehottomuusongelmista huolimatta. Kannattaa nimittäin huomata, että Kärpät on sarjan kolmanneksi paras kotijoukkue ja Ilves heikoin vierailija. Tamperelaisten saldo 12 vieraspelistä on vaivaiset kuusi pinnaa.

Kärpät on vieläpä voittanut kauden kaksi edellistä kohtaamista (2-0 ja 2-5). Pelivalintamme on Kärpät -1,5 (asian handicap) Pinnaclen kertoimella 1,84.

Avaa tästä pelitili Pinnaclelle ja nappaa markkinatoppi itsellesi!

Vetovihje: Kärpät -1,5 (asian handicap)
Kerroin: 1,84
Peliyhtiö: Pinnacle
Kohde sulkeutuu: Torstai 3.12. klo 18.30
TV / stream:  Nelonen Pro ja Ruutu-palvelu

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoi