1×2-artikkeli: Milloin lyödä vetoa altavastaajan puolesta?

Ennakkosuosikkiin luottaminen on ymmärrettävää, joskaan ei aina järkevää. Milloin poimia pelikupongille altavastaaja?

BW eSports FI €100 welcome

Vedonlyönnissä on inhimillistä suosia kärkijoukkueita. Voitto palautuu pelaajan tilille nopeammin ja todennäköisemmin kuin luottamalla ennalta heikompaan joukkueeseen. Esimerkiksi häntäpään joukkueille voittoja tippuu usein harvakseltaan, vaikka kerroin olisikin iso.

Silloin tällöin altavastaajan pelaaminen kuitenkin kannattaa. Eikä altavastaaja ole aina edes altavastaaja.

Jos joukkueen voitosta tarjoillaan jatkuvasti esimerkiksi (yli-)kerrointa 3,50, vedonlyöjälle riittää voitolliseen pelaamiseen, että joukkue voittaa keskimäärin joka kolmannen ottelunsa. Yleensä näin suurista marginaaleista voi toki vain haaveilla, eikä umpimähkäinen räiskiminen altavastaajiin muutenkaan kannata pelkkien isojen kertoimien takia.

Sen sijaan ajatuksena tulisikin olla poimia kupongille juuri ne ottelut, joissa altavastaajalla on tavallista parempi yllätysmahdollisuus. Esimerkiksi seuraavat seikat voivat tehdä ennalta heikommasta pelaamisen arvoisen:

  1. Suuren yleisön pelaaminen. Pelisivustot laativat kertoimet usein – ainakin osin – asiakkaiden oletetun pelaamisen mukaan, eivätkä välttämättä niinkään todennäköisyyksiin perustuen. Esimerkiksi Veikkaus tietää, että MM-jääkiekossa suurin osa asiakkaista pelaa Suomen puolesta. Tämä voi avata tilaisuuksia pelata altavastajaa hyvillä kertoimilla.
  2. Joukkueiden erikoisuudet. Nämä tilastokummajaisuudet eivät näy välttämättä sarjataulukosta, vaan selviävät seuraamalla joukkueen otteluita ja pureutumalla tilastoihin tarkemmin. Joskus esimerkiksi keskikastin joukkue on erikoistunut vastahyökkäyksiin ja pärjännyt siksi hyvin vertaisiaan vastaan, vaikka on pallollisena avuton ja kompastellut häntäpään joukkueisiin. Sarjan parhaimmistolle altavastaaja voi siis tarjota oletettua kovemman haasteen, jolloin yllätyksen pelaaminen käy kannattavaksi.
  3. Motivaatioerot. Kertoimenlaatijat väheksyvät joskus motivaation merkitystä. Esimerkiksi urheilusarjoissa, joissa pelataan kauden aikana tolkuton määrä otteluita, pelaajien asenne ei välttämättä ole aina kohdillaan. Altavastaajalle voi tarjoutua iskun paikka esimerkiksi silloin, kun suosikki on jo varmistanut playoff-paikkansa ja säästelee pelaajiaan kauden tärkeimpiin koitoksiin.

Yleensä sille, että jokin joukkue on katsottu altavastaajaksi, on olemassa todelliset perusteet. Joskus kertoimenlaatijat antavat altavastaajalle kuitenkin paljon suuremman kertoimen kuin mitä se ansaitsisi.

Vai mitä sanot esimerkiksi KooKoosta ja Leicesteristä kauden (2015-16) alkupuolella?

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoi